Anastassia Ali-Keskikylä
Rekrytointitoiminta on kovassa nousussa lähitulevaisuudessa. Kantarin Yrittäjägallupin mukaan jopa 63 % työnantajayrityksistä on pula osaavasta työvoimasta. Yli kymmenen hengen yrityksistä jopa 80 prosenttia kertoo vaikeuksista osaavan työvoiman saatavuudessa. Melkein kolmannesosalla yrityksiä tämä on jo kasvun este.
Me elämme tällä hetkellä hektistä aikaa – kaikki on aina saatavilla ja kaikkeen on nopea ratkaisu. Jos haluat ostaa kengät, niin menet vain nettiin ja viiden minuutin päästä ne ovat jo postissa. Sama koskee myös useita muita tavaroita ja palveluja. Esimerkkejä on loputtomiin, mutta pointti on sama: kun halutaan jotain, on helppoa etsiä haluamansa ja ostaa se, vaikka keskellä yötä. Palvelut kehittyvät koko ajan yhä joustavammiksi ja nopeammiksi sillä kuluttaminen on muuttunut. Palveluntarjoajat hakevat nopeutta, helppoutta ja joustavuutta. Rekrytointi voi olla kuitenkin joskus pitkä prosessi, mikäli siihen ei ole organisaatiossa jo riittävää osaamista ja resursseja. Onnistunut rekrytointi on kuitenkin yritykselle tärkeää.
Olisiko rekrytointipalvelu oikea ratkaisu
Rekrytointipalvelu on paras ratkaisu sekä yrittäjälle, että työntekijälle. Kun yritys tarvitsee työntekijän, tarvitaan myös paljon resursseja sekä oikean henkilön löytämiseen, että valintaprosessiin. Välttämättä yrittäjällä ei ole aikaa tai resursseja etsiä sopivia hakijoita ja paneutua hakemuksiin.
Toinen tärkeä näkökulma on myös virherekrytointien välttäminen, joka voi tulla hyvinkin kalliiksi yritykselle. Tämän vuoksi rekrytointipalvelu on monesti helppo ja turvallinen valinta.
Rekrytointipalvelun käyttö mahdollistaa oman ajan käytön juuri yrityksen ydinosaamiseen ja poistaa rekrytoinnin virherekrytointien riskejä sekä ylimääräisiä kuluja.
Rekrytointipalvelu auttaa myös työnhakijaa
Työnhakijan näkökulmasta rekrytointipalvelu on hyödyllinen palvelu monelta kannalta katsottuna. Rekrytointipalvelulla on mahdollisuus tarjota erilaisia työpaikka, ja löytää se juuri itselle sopiva työpaikka. Jos tiettyyn työpaikkaan ei pääse, niin profiili jää rekrytointifirmalle (työntekijän suostumuksella) ja sopivan toimeksiannon tullen hakijaan ollaan yhteydessä, jos hän olisi kiinnostunut ottamaan paikan vastaan.
Toinen hyvä vaihtoehto on jäädä vuokratyöntekijäksi. Vuokratyöntekijänä on mahdollisuus tehdä vakituista työtä, lisätöitä esimerkiksi opiskelun ohella tai jäädä keikkatyöntekijäksi rekrytointipalvelun listoille. Tämä on erittäin hyvä mahdollisuus kartoittaa työkokemusta ja kokeilla erilaisia työpaikkoja tai aloja. Tämä on erinomainen mahdollisuus tutustua moneen yritykseen ja kerätä kokemusta uudelta alalta.
Riskittömämpi vaihtoehto yrittäjälle
Työvoiman vuokraus minimoi yrityksen riskejä. Henkilöstövuokraus antaa mahdollisuuden reagoida nopeasti yllättäviin henkilöstötarpeiden muutoksiin. Etenkin korona-ajan tuomat nopeat vaihtelut esimerkiksi ravintola-alalla ovat lisänneet ravintoloiden tarvetta nopeisiin muutoksiin. Erilaiset kausivaihtelut ja projektit teollisuus- ja rakennusalalla ovat perinteisesti tuoneet näille aloille koko ajan muuttuvia henkilöstötarpeita. Aloilla, joilla työvoiman tarve vaihtelee usein ei ole viisasta ottaa kaikkia työntekijöitä yrityksen omiksi työntekijöiksi. Tällaisissa tilanteissa henkilöstövuokraus tarjoaa enemmän joustoa ja mahdollisuuksia tarvittaessa lisätä myös työvoiman määrää nopeasti jos ”pukkaa isoa projektia” yllättäen. Tämän vuoksi henkilöstövuokraus kannattaakin integroida jo osaksi yrityksen strategiaa, jolloin nopeatkin muutokset ovat mahdollisia.